Siro sähköpöytä on mainio työpöytä tai neuvottelupötyä. Sirot myy Oulun Yrityskalusto Oy.

5 +1 vinkkiä etätyön ergonomiaan

Poikkeusolot ovat jatkuneet jo vuoden, eikä paluu arkeen ole vielä näköpiirissä, vaikka pientä valoa on näkyvissä tunnelin päässä. Työtä tehdään yhä enenevässä määrin etänä, joko kotona, loma-asunnolla tai vaikkapa hiihtokeskuksessa. Työpisteiden rakentelussa on ollut vain mielikuvitus rajana. Työpisteitä on tehty vaatekomeroon, saunaan ja keittiön pöydän ääreen, mikä lienee se suosituin paikka.

Vaan onko kotikonttorilla muistettu riittävä työergonomia?

Keittiön pöydän ääressä on hyvä syödä ja pitää taukoa, mutta onko siinä hyvä työskennellä? Haastamme sinut miettimään omaa työskentelyasentoasi. Onko istuma-asentosi rento? Ovatko jalat nostettu viereiselle tuolille ylös? Ovatko hartiasi jännittyneenä, kun kirjoitat tietokoneella? Muistatko välillä nousta ylös ja pitää taukoja? Lupaa itsellesi, että jokaisen perinteisen puhelun pidät seisten.

Pienillä muutoksilla etätyöstä voidaan tehdä mielekkäämpää ja ergonomian parantaminen voi olla yksi keino. Ideaalitilanne on, että kotiin mahtuu ja sinne pystytään järjestämään oma työpiste työntekoa varten. Uudet sähköpöydät tai kaasujousella toimivat pöydät ovat oikeita tilaihmeitä, ne eivät vaadi isoa tilaa. Esimerkiksi yksijalkainen kaasujousipöytä 60 x 80 cm kannella on loistava valinta pieneen tilaan, kun et halua sähkösäätöistä pöytää.

1. Säädettävän pöydän saa kaasujousipöydästä, eivätkä johdot ole ongelma.
Usein huomataan, että sähköpistorasioita ei huoneissa olekaan riittävästi. Kun haluat helposti säädettävän työpöydän ja sähköpistorasiat eivät riitä tai et halua sähkösäätöistä työpöytää, on kaasujousella säädettävä työpöytä vaihtoehtosi. Moon kaasujousipöydän  90 x 59 cm kannelle mahtuu sopivasti läppäri sekä tarvittavat muistiinpanovälineet.

Tai jos arvostat sähkösäätöisen pöydän monipuolisuutta ja helppoutta, voidaan pöydän kannen koko valita vapaasti 60 x 80 cm koosta aina 80 x 200 cm saakka. Pienessä tilassa sähköpöydän voit laittaa vaikka olohuoneen pöydäksi ja näin pöytä elää päivän tarpeiden mukaan.

2. Sohvapöytä voi olla säädettävä, joten neliöitä asunnosta ei kulu yhtään lisää. Sähkösäätöistä pöytää on helppo säätää tarpeen mukaan. Aamupalan jälkeen voit säätää sen sopivaan työskentelykorkeuteen ja illalla säädät sen niin, että voit rentoutua sohvalla istuen. Sähköpöydän koon voit valita käytettävissä olevan tilan mukaan ja runkona voi olla kevyempi Lite tai muistipaikallinen Digi.

 

Mutta jos keittiön pöytä on ainut mahdollinen paikka työskennellä, niin ei hätää. Voimme auttaa sinua parantamaan työergonomiaasi myös keittiöpöydän ääreen.

3. Vaihda koko keittiönpöytä sähkösäätöiseksi.
Siro pöydällä saat tehtyä keittiön pöydästä sähkösäätöisen. Tyylikäs ruokapöytä, jonka äärellä teet välillä töitä jopa seisten! Monitoimipöytään katat näyttävästi niin juhla-ateriat, kuin kannettavan tietokoneen.

Usein riittää korkeussäädettävä työtuoli ja sen säätäminen itselle sopivaksi, jotta niska-hartiaseudun kivut helpottavat ja saat itsellesi hyvän työskentelyasennon. Meillä on valikoimissamme useita katseen kestäviä vaihtoehtoja työtuoliksi, jotka ovat osa sisustusta töiden jälkeen. Esimerkiksi Odense Roller voi toimia niin työtuolina kuin ruokapöydän tuolinakin. Tai jos haluat työtuoliisi monipuoliset säädöt aina korkeudensäädöstä keinumekanismiin ja hyvän tuen ristiselällesi, ovat Royal 1 tai Royal D7 -työtuolit hyviä vaihtoehtoja.

 

4.  Korkeussäädettävä, pehmustettu ja rullat omaava tuoli, nostaa ergonomian tasoa helposti pöydän kuin pöydän kanssa. Tärkeintä on, että käytät monipuolisesti työtuolisi säätöjä. Säätämistä ei pidä pelätä, vaan erilaisia säätöjä pitää käyttää rohkeasti päivän mittaan, aina kulloisenkin tuntemuksen mukaan.

 

Sähköpöydän monet mahdollisuudet

5. Aktiivi-istuin tai satulatuoli mahdollistaa paremmin aktiivisen istumisen, kuin kova keittiön istuin.
Asentosi työpöydän ääressä on dynaamisempi ja vaihdat asentoa päivän mittaan luonnollisesti. Muistathan kuitenkin, että satulatuolin parina sinulla on hyvä olla korkeampi pöytä, ettei satulatuolin hyödyt häviä vääränlaiseen istuma-asentoon. Kun työpöytä ja käyttämäsi aktiivi-istuin ovat säädetty oikein, juuri sinun mittojesi mukaan, pysyt virkeänä kauemmin ja jaksat työskennellä koko pitkän päivän.

 

Extra vinkki:Sähköpöydän monet mahdollisuudet

Jos olet jo edistyksellinen ja teet töitä seisten, joko sähköpöydän äärellä tai keittiösaarekkeen ympärillä, niin muista vaimennus. Pehmeällä seisontamatolla saat kivilattiastakin mukavamman.

 

 

 

Tärkeintä on, ettet jää kotiin tuskailemaan epämukavaa työskentelyasentoasi. Meiltä Yrityskalustosta saat henkilökohtaista palvelua ja neuvomme mielellämme työergonomiaa koskevissa kysymyksissä. Älä siis epäröi ottaa yhteyttä, on ongelmasi sitten kotikonttorissa tai toimistossa. Palvelemme niin netissä kuin kivijalkamyymälässämme Oulun Maikkulassa.

 

KATSO TÄÄLTÄ SUOSITUIMMAT ETÄTYÖPISTEET.