Etätyön veroedut syksyllä 2020
Suomen koronatilanne elää ja muuttuu koko ajan. Tällä hetkellä Suomen hallitus suosittaa laajasti etätyötä kaikille, joille se suinkin on mahdollista. Hienoisia alueellisia eroja suosituksen laajuudesta on vielä olemassa, tällöin lähikontaktien ja muiden riskitekiöiden vähentäminen riittää. Kuitenkin selvä tendenssi Covid-19-epidemian leviämisestä on jo näkyvissä. Tästä syystä on hyvä suunnitella ja varautua etukäteen tulevaan.
Hyödynnä veroedut etätyössä
Jotta etätyö sujuisi mahdollisimman hyvin ja kustannustehokkaasti on hyvä ottaa huomioon muutama käytännön seikka. Etätyön tekemiseen voi liittyä kustannuksia, joita saat vähentää verotuksessa. Vastaavasti täytyy huomioida, mikäli saat vähentää työmatkaluluja verotuksessa, etätyöpäivät täytyy jättää pois matkakululaskelmasta.
Kaikki palkansaajat saavat automaattisesti 750 € tulonhankkimisvähennyksen. Mikäli sinulla on kuluja enemmän, voit ilmoittaa ne tulonhankkimismenoina veroilmoituksessasi. Kun teet kotona etätöitä, voit tehdä vähennyksen joko kaavamaisena työhuonevähennyksenä tai vähentää todellisten kulujen mukaan työtilasta aiheutuneet kulut. Molempia ei voi vähentää veroilmoituksessa, vaan valinta on tehtävä itse.
Kaavamaisen työhuonevähennyksen voit saada, vaikka työnantajasi olisi järjestänyt työpaikalla työpisteen tai työhuoneen. Työhuonevähennys määräytyy etätyöpäivien mukaan ja se kattaa työhuoneen kalusteet, vuokran, valon sähkön, lämmön sekä siivouksen. Vuonna 2019 työhuonevähennys on 450 €, mikäli teet etätyötä kotona enintään 50 % työpäivien kokonaismäärästä. Vähennys on 900 €, jos teet etätöitä yli 50 % työpäivien kokonaismäärästä.
Olethan huomioinut, että voit vähentää mm. työtuolin kulut verotuksessa?
Jos teet kotona todella paljon etätöitä, voit vähentää verotuksessa työhuoneesta aiheutuneet todelliset kulut. Kuluista on pyydettäessä tehtävä selvitys ja annettava tositteet verottajalle. Vähennyskelpoisia menoja ovat esimerkiksi työhuoneen kalusteet, vuokra- ja lämmityskulut. Jos hankit itse kalusteet voit vähentää niiden hankintakulut tulonhankkimiskuluina, jos ne ovat pääasiassa työkäytössä. Jos hankintahinta on enintään 1 000 €/ kaluste, voit vähentää kulut kerralla hankintavuonna. Jos hankintahinta ylittää 1 000 €, vähennä se vuosittaisina 25 % suuruisina poistoina.
Myös työnantaja voi lainata tai hankkia sinulle kalusteita. Jos lainaat työnantajaltasi kalusteita, esimerkiksi työtuolin tai työpöydän, niiden omistus säilyy työnantajalla. Tällöin sinulle ei synny veronalaista etua. Jos työnantajasi hankkii työhuoneeseesi kalusteita omistukseesi, niiden käypä arvo on sinulle palkkaa, jonka työnantaja ilmoitaa tulorekisteriin ja maksat tästä veron. Työnantajien kannattaa myös huomioida, että työntekijöille tarjottavat etätyöpisteet voi hankkia esimerkiksi kalusteleasing avulla.
Onko etätyöpisteesi kokonaisuudessaan kunnossa?
Nyt on hyvä hetki tarkistaa, onko etätyöpisteesi kunnossa. Meiltä saat asiantuntevaa palvelua niin ergonomiassa kuin tilasuunnittelussakin. Ostamalla työtilasi kalusteet ammattikäyttöön erikoistuneesta kalusteliikkeestä varmistat saavasi asiantuntevan palvelun lisäksi riittävät tositteet verottajalle työhuonevähennystä varten. Tervetuloa tutustumaan laajaan työpöytä- sekä työtuolivalikoimaamme, jotka kaikki saat heti mukaasi Maikkulan yrityskylän varastostamme. Mikäli et pääse käymään, toimitamme kalusteet nopeasti ja luotettavasti Matkahuollon kotijakelu -palvelun avulla. Eikä unohdeta myöskään meidän uutta 24/7 Noutopistepalveluamme.
Lähteet: Valtioneuvoston periaatepäätös VNK/2020/100 ja vero.fi