Baarituoleilla kohtaaminen uudelle tasolle

Roskilde baarituoli on ajattoman tyylikäs, skandinaaviseen makuun suunniteltu korkea tuoli. Se on tunnelmallinen lisä sisustukseen, kotiin tai töihin. Tällöin sisustuksen punaisena lankana on: Roskilde baarituoleilla kohtaaminen uudelle tasolle.

Roskilde baarituolit ovat kompaktin kokonsa ansiosta hyvä vaihtoehto tuoleiksi esimerkiksi pieneen keittiöön tai saarekkeen ympärille. Räätälöity baaripöytä ja Roskildet yhdistelmä toimii myös tilanjakajana.

Baarituoli on ergonomiatuote

Istumme päivittäin hurjia tuntimääriä. Yhtä parasta työasentoa ei ole olemassa. Keholle terveellisintä ja luonnollisinta on liike ja asennon vaihtaminen työpäivän aikana, mikä vähentää istumisen haittoja. Työasennon vaihteleminen ja aktiivinen istuminen antaa lisäksi lisää energiaa. Baarituoleista on hyötyä etenkin silloin, kun töissä istutaan paljon. Korkealla istuttaessa istuinkulma muuttuu ja vartalo pääsee käyttämään muitakin lihasryhmiä. Työtuoliksi emme baarituolia tokikaan suosittele, mutta taukotilassa baarituoli on ergonomiatuote. Antaahan baarituoli käyttöösi myös korkeamman pöydän, jonka äärellä on hyvä hetkittäin seisoa.

Roskilde baarituoli musta, Roskilde Oulun Yrityskalusto

Keho on tehty liikkumaan – Istumisella on terveyshaittoja

On yleisesti tiedossa, että monen tunnin paikoillaan istuminen ja pitkäaikainen staattinen asento vaikuttaa kehon kielteisesti. Meidät on tehty liikkumaan ja voimme hyvin fyysisestä toiminnasta. Siksi on hyvä, jos vaihdellaan usein asentoa työpäivän aikana. Näin voidaan ehkäistä istumisen haittoja.

Älä unohda pitää taukoa istumisesta, sekä myös paikallaan seisomisesta. Vaihtele työasentoa mahdollisimman paljon päivän aikana oli työsi ja normaali työasentosi mikä tahansa – paitsi istumisen ja seisomisen, myös erityyppisten tuolien välillä.

Roskilde baarituoli skandinaaviseen makuun löytyy Yrityskalustosta. Toimitamme varastotuotteet 1-2 arkipäivässä. Tilaa aitoa ja ajatonta designia.

 ROSKILDET NYT-20%. TUOLIT HETI VARASTOSTA KASATTUINA

 

Muista myös suunnittelupalvelumme – tehdään yhdessä näyttävää ergonomiaa.

Roskilde baarituoli on siro ja tyylikäs baarituoli. Sen myy Oulun Yrityskalusto Oy.

Baaripöytä ja Roskilde baarituoli musta Oulun Yrityskalustosta