“Saimme Yrityskaluston yhteystiedot – miksi onneksi se osoittautuikaan!”
Asiakkaan kirjoittaessa näin, voi Yrityskaluston tiimi todeta onnistuneensa palvelulupauksessaan.
Lue koko tarina Weladon toimitilaprojektista!
Jutun on toimittanut Welado Oy
Weladolla alettiin etsiä uusia toimitiloja pääkonttorille Oulusta alkuvuodesta 2018. Useita vaihtoehtoja käytiin läpi, oikeanlaista ei tuntunut alkuun löytyvän millään. Emme halunneet tyytyä ”vain johonkin mihin mahdutaan” vaan tulevan pääkonttorin tuli kuvastaa weladolaisuutta ja johdattaa weladolaiseen toimintatapaan. Tulevien tilojen tuli edustaa yrityksen arvoja: rohkeasti avoin, empaattinen ja tekijöilleen paras.
”Jos tilat eivät ole enempää kuin sääsuoja, ovat tilakustannukset nimenomaan pelkkiä kustannuksia yritykselle. Panostaessamme tiloihin niin, että ne auttavat yritystämme toteuttamaan visiotamme ja arvojamme – ovat tilatkin investointi weladolaisuuteen ja tulevaisuuteen. Lisäksi uskomme, että tilaratkaisuilla voidaan tukea työskentelytapoja arvomaailmamme mukaiseen suuntaan.”, Noora Haverinen kuvailee Weladon toimitilajohtamisen periaatteita.
Lopulta sopiva kiinteistö löytyi Trevian Asset Managementilta Tutkijantieltä. Ensikäynnillä tilat olivat edellisen käyttäjän jäljiltä melkoisen kuluneita, mutta yhteisesti visioiden saatiin sopiva tilaratkaisu valmiiksi: Weladolle sommiteltiin noin 360m2:n tila, johon mahtuisi avovyöhyke (noin 32:lle työpisteille), 4 vetäytymistilaa, yksi toimistohuone kahdelle henkilökohtaisia tietoja käsittelevälle työntekijälle, kaksi neuvotteluhuonetta sekä erinomainen ”vapaan olemisen” tilavyöhyke.
”Yhteistyö Trevianin Juhan ja Jussin kanssa oli avointa, suorapuheista ja ratkaisuhakuista, juuri kuten asiakaspalvelun tuleekin olla. Kävimme läpi tarpeemme sekä kiinteistön mahdollisuudet ja ajatuksia pallottelemalla lopullinen ratkaisu sitten puristui hyvässä hengessä.”, Noora kuvailee.
Saimme Trevianilta Yrityskaluston Mian yhteystiedot – miksi onneksi se osoittautuikaan!
”Mia tiimeineen herätti meidän tilamme henkiin. Kävimme hänen kanssa läpi tilakyselymme tulokset, tarpeemme ja tavoitteemme tilojamme koskien. Yrityskalustolla tartuttiin heti olennaisimpiin asioihin, ymmärrettiin muutosjohtamisen tarpeet ja annettiin todella arvokasta palautetta sen hetken tilasuunnitelmiimme. Itseasiassa kalustesuunnitelman ansiosta päätimme siirtää avotilan takaseinää vielä pykälän kauemmas.
Yrityskalustolta saimme kalustustoimituksen lisäksi kalustus- ja sisustussuunnittelun, jotka todella viimeistelivät ja varmistivat tiloistamme toimivat. Kalusteratkaisut ovat saaneet todella paljon kiitosta kaikilta. Kokonaisuus on sommiteltu toimivaksi, esteettisiksi ja vielä tavoitebudjettimme huomioivaksi.
Welado Oy
Yrityskalusto on jatkossakin ehdottomasti kumppanimme toimitilojen kehitysprojekteissa.”
Nyt kun olemme asustaneet uusissa tiloissamme 1,5 kuukautta, on toimistoarki jo asettunut ja käytännöt ovat suhteellisen selvillä. Monitilaympäristö – joka meilläkin sekoitettiin perinteiseen avokonttoriin ihmisten mielissä etukäteen – aiheutti hieman epävarmuutta suunnitteluvaiheessa. Suuri osa henkilöistä olivat tottuneet työskentelemään omissa toimistohuoneissaan, mutta nyt muuton jälkeen palaute on kuitenkin ollut todella hyvää. Toimiston ja työskentelyn tunnelma on muuttunut kertaheitolla – ja todellakin weladolaisempaan suuntaan.
”Monitilaympäristö tuntui heti alusta aika luonnolliselle itselle, mutta ymmärsin toimistohuoneissa aiemmin eläneiden huolen avotilatyöskentelystä. Kun tänne muutettiin, niin se oikeastaan yllätti kaikki, miten avotilan rutiinit ja säännöt muotoutuivat itsestään ja luonnostaan. Avotila toimii nyt todella hyvin, mikä on tietenkin paljolti vetäytymistilojen ansiota. Erityisesti taukotilat ja vapaa-ajan vyöhyke ovat superloistavat! Vasta nyt olen ymmärtänyt taukoilun roolin työyhteisön hengen ylläpitäjänä. Onhan se tosi tärkeää istua yhdessä, juoda kahvia ja nauraa. Siellä monesti käydään läpi sellaisiakin asioita, jotka saattavat harmittaa tai ovat muuten vaikeita. Uusien tilojen ansiosta on suoraan sanottuna mukavampi tulla töihin aamulla”, oululainen weladolainen, Jussi Häkkinen, kuvailee.
Toden totta, Weladon taukotilat eli vapaan olemisen vyöhyke on saanut kaikilta kiitosta – myös Terveystalon työterveyshuollosta. Heidän edustaja totesi käynnillään, ettei koskaan ole nähnyt taukotiloja, mihin olisi panostettu yhtä paljon. Tämä vapaan olemisen vyöhyke on myös Weladon toimiston ”julkista tilavyöhykettä”, mikä tarkoittaa sitä, että sidosryhmämme edustajat voivat liikkua ja oleskella niissä vapaasti. Kaikki salassa pidettävä ja luottamuksellinen tieto on toisien ovien takana, joissa ulkopuoliset eivät ensisijaisesti liiku, eivätkä ainakaan itsekseen.

Welado Oy

Welado Oy