Ajankohtaista

Yrityskaluston blogi ja ajankohtaista toimistokalusteista sekä työympäristöistä

Säästä toimistokalusteiden hankinnassa ennen ALV-korotusta

kesä 26, 2024 | Ajankohtaista

Kuten ehkä jo tiedätte, arvonlisäveron nousua 24 prosentista 25,5 % odotetaan tapahtuvaksi 1. syyskuuta 2024. Suosittelemme teitä varautumaan tähän muutokseen ja hankkimaan tarvitsemanne kalusteet ennen veronkorotuksen voimaan astumista. Kesän ja alkusyksyn aikana tehdyistä hankinnoista hyötyvät etenkin kotitaloudet, sote ja yhdistystoiminta.

Verokannan määrittelee toimitusajankohta, joten toimistokalusteiden toimitus tulee olla viimeistään 30. elokuuta 2024, jotta vanha verokanta vielä pätee. Säästä toimistokalusteiden hankinnassa ja päivitä toimistotila ergonomisilla ja kutsuvilla kalusteilla.

Tiedämme, että kuun vaihteet ovat perinteisesti kiireisiä aikoja, erityisesti vuokrasopimusten päättymisten ja uusien alkamisten myötä. Siksi kehotamme toimimaan nopeasti, jotta voitte varmistaa toimitukset ajallaan ja välttää viime hetken ruuhkat.

Säästä toimistokalusteiden hankinnassa, saat kalusteet heti Oulun Yrityskaluston varastosta.

Yrityskalusto on valmistautunut verokannan muutokseen ja lisääntyvään toimistokalusteiden kysyntään varastoimalla laajan valikoiman toimistokalusteita, jotka ovat välittömästi saatavilla. Meiltä löydätte kaiken tarvittavan toimistonne uudistamiseen – työpöydistä kokoustilakalusteisiin. Voitte hyödyntää vanhan verokannan etua jo kesän aikana ja varmistaa, että uusi toimistoympäristönne on valmiina syksyyn mennessä. Myös räätälöitävät tilaustuotteet ehtivät, jos olet nopea.

Kotimaiset sohvat Oulun Yrityskalustosta.

Erityinen huomio kotitalouksiin, sote-alalle ja yhdistyksille

Erityisesti sote-alan toimijat ja yhdistykset sekä kotitaloudet, jotka eivät ole arvonlisäverovähennysoikeutettuja, voivat säästää merkittävästi aikaistamalla toimistokalusteiden hankintaa. Nämä toimijat eivät voi vähentää arvonlisäveroa, korotuksen vaikutus kohdistuu suoraan niiden kustannuksiin. Suosittelemme näille organisaatioille hankintojen tekemistä hyvissä ajoin ennen syyskuun 1. päivää, jotta he voivat hyödyntää alhaisempaa verokantaa ja optimoida budjettinsa käyttöä.

Ota yhteyttä – voimme auttaa Teitä suunnittelemaan ja toteuttamaan toimistokalusteiden uusimisen kustannustehokkaasti. Me Yrityskalustossa olemme täällä teitä varten, auttamassa joka askeleella kohti uudistettua ja inspiroivaa työympäristöä.

LinkedIn

Näyttämällä myymälässämme puhelimestasi,
että seuraat ja suosittelet meitä, saat lahjan!